3 kiinnostavaa heinäkuussa ilmestyvää lastenkirjaa

Tänään kun jaksan vielä ahertaa töissä, niin huomenna saan nauttia ensimmäisestä kesälomapäivästä. Ihanaa! Loman aikana tarkoitukseni on saada tbr-listani madaltumaan. Mutta uusia kirjoja ilmestyy heinäkuussakin, joten tbr-listaa ei taida koskaan saada täysin kuriin.

Poimin kustantajien katalogeista kolme kiinnostavaa lastenkirjaa, jotka ovat ennakkotietojen mukaan ilmestymässä heinäkuussa.

Minttu ja ystävät

Millainen on hyvä ystävä? Minttu ja Eiko saavat päiväkodissa tehtäväksi pohtia asiaa. Lasten mielestä ystävä jakaa ilot ja surut, naurattaa, lohduttaa, ottaa leikkiin mukaan ja osaa pyytää anteeksi.

Näin kertoilee Maikki Harjanne kuvakirjassaan Minttu ja ystävät (Otava 2020). Yli 50 kirjassa jo yli 40 vuotta seikkaillut Minttu ei osoita väsymisen merkkejä. Yhä uusia tarinoita ilmestyy uudelle sukupolvelle, mikä on hienoa. Kertomukset Mintusta ovat ajattomia ja helposti samaistuttavia.

Minttu ja ystävät -kirjan äärellä voi vaikkapa pohtia lapsen kanssa kaveritaitoja.

Eikä kirja olisi hullumpi lahja aikuistuneelle ystävällekään — sellaiselle, joka on lapsena viihtynyt Minttu-kirjojen äärellä.

Mintun mummon mielestä hyvä ystävä on kuin lahja. Siihen ajatukseen on helppo yhtyä.

Tiltu ja Lettu — Taskukaihon tapaus

Saimme juuri luettua Kadonneet puutarhatontut eli edellisen Taru Viinikaisen Tiltu ja Lettu -romaanin. Nyt tarvitaan lisää! Onneksi heinäkuussa ilmestyy sarjan neljäs osa Tiltu ja Lettu — Taskukaihon tapaus (WSOY 2020).

Vallattomien ja valloittavien sisarusten Tiltun ja Letun ja heidän yrmeän puutarhatonttunsa Pertinjuntin edesottamuksia on hauska seurata.

Tällä kertaa Pertinjuntin taskuun on pesiytynyt taskukaiho. Se täytyy saada häädettyä, sillä se on saanut tontun ottamaan lopputilin tai ainakin tekemään lakon! Pertinjuntti makaa sekaisessa leikkimökissä perinjuurin tonttuiluun kyllästyneenä. Miten nyt käy Kaunein puutarha -kilpailun, jossa perheen piha on mukana?

Oili Kokkosen iloiset kuvitukset ovat osa kirjojen viehätystä. Kuusivuotiaani mainitsi kuvituksen ensimmäiseksi, kun kysyin, mikä kirjoissa innostaa.

Tampereen Linna

Rakastan elämäkertoja, ja olen todella iloinen nykyisestä lastenkirjallisuudessa näkyvästä elämäkertabuumista. Satavuotiaan Väinö Linnan kunniaksi Tammi julkaisee Karo Hämäläisen kirjoittaman ja Ilpo Koskelan kuvittaman seikkailullisen tietokirjan Tampereen Linna (Tammi 2020).

Sisarukset Akseli ja Elina pääsevät isovanhempien kanssa retkelle Tampereelle. Tampereen Linna on kuulemma maankuulu. Se on lapsille ihan uutta. Mistä tuo linna mahtaa löytyä?

Etsinnän edetessä tutustutaan Tampereen nähtävyyksiin ja muihin Tampereelle ominaisiin ilmiöihin — ja tietysti myös Väinö Linnaan liittyviin seikkoihin.

Pahvinen metsä Lapsen oman metsäkirjan innoittamana

Tämä postaus on osa Kirja + askartelu -sarjaa, jossa ensin

esitellään kirja ja sitten neuvotaan kirjaan liittyvä askartelu.

Metsä on tänä keväänä inspiroinut meitä valtavasti. Lapsen oma metsäkirja (Minerva 2020) oli loistava ostos. Kirjassa on Titta Kuisman teksti ja Laila Nevakiven kuvitus. Kirjan avulla olemme sukeltaneet syvälle Suomen metsien salaisuuksiin. Olemme oppineet paljon uutta ja nauttineet mukavasta tarinasta.

Kirjoitin Lapsen omasta metsäkirjasta toukokuussa.

Kirja innoitti meitä askartelemaan ihan ikioman metsän. Tässä tämänpäiväisessä kirja + askartelu -sarjan postauksessa kerron, miten sinäkin voit tehdä oman metsän.

Tarvitset:

• vessapaperirullia
• kartonkia
• jäykkää ruskeaa huopaa
• vihreää paperia, lankaa, huopaa, kreppipaperia, silkkipaperia tms.
• ruskeaa paperia
• askartelumaalia tai peitevärit
• sakset
• liimaa

Metsä koostuu puista. Pahvista ja kartongista askarrellaan niin monta puuta, kun jaksaa tehdä.

Käytimme runkoina vessapaperirullia ja jäykästä huovasta taivutettuja rinkuloita. Latvustot leikkasimme kartongista. Vihreä kartonki kelpasi sellaisenaan, mutta muunvärisiin kartonkeihin liimasimme mitä tahansa vihreää materiaalia, mitä meillä sattui olemaan.

Puita tehdessä saa käyttää mielikuvitusta!

Leikkasimme latvustojen alalaitaan viillot, joista ne sai kiinnitettyä runkoon.

Kokosimme askartelemamme puut yhteen, ja pieni metsämme oli valmis. Metsä oli pitkään työpöytäni laidalla ja se sai minut iloiselle mielelle.

Mörkö sängyn alla varjostaa huvilalomaa

Kesällä matkustellaan ja vieraillaan uusissa paikoissa. Onneksi koronatilanne on nyt sellainen, että ainakin Suomessa voi matkailla. Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Sari Airolan kirjoittamassa kuvakirjassa Typy ja muriseva mörkö (Bazar 2016) Typy on lähtenyt kotimaan matkalle.

Kuva: © Bazar Kustannus

Typy on matkustanut viikoksi merenrantahuvilaan äidin, isän ja Bertta-tädin kanssa. Huvila on ihana. Siinä on ties kuinka monta huonetta, ja Typy saa valita niistä ihanimman itselleen.

Nukahtaminen vieraassa paikassa ei olekaan mutkatonta. Illalla uni ei tule, sillä kaapin alla lymyilee muriseva mörkö. Typy päätyy nukkumaan vanhempien väliin.

Ei auta ollenkaan, vaikka isä ja äiti vakuuttelevat, ettei mörköjä ole olemassa. Ei auta, vaikka topakka Bertta-täti tekee päivänvalossa perusteellisen mörkötarkastuksen. Typylle mörkö on todellinen. Hän näkee sen, vaikka aikuiset eivät sitä huomaa.

"Typy näkee kuinka musta karvainen otus livahtaa kaapin alta käytävälle. 'TUOLLA!' Typy aikoo huutaa, mutta nipistääkin suunsa kiinni. Hänen tulee otusta sääli."

Tilanne lähtee ratkeamaan vasta, kun Typy oivaltaa, ettei mörkö olekaan pelottava, vaan itse asiassa hyvin pelokas. Pelko, jota Typy tunsi mörköä kohtaan, vaihtuu sääliksi ja haluksi hoivata.

Meidän vanhempien on monesti vaikea ymmärtää, että lasten pelot ovat lapsille itselleen hyvin todellisia. Ei ole mitään hyötyä väittää, ettei mörköjä ole olemassa. Sen sijaan lapsen huoli ja pelko tulisi ottaa vakavasti ja miettiä yhdessä keinoja, joilla lapsi voisi päästä yli pelostaan.

On hienoa, kuinka hyvin Typy hoitaa tilanteen, vaikka aikuisten apu ei ehkä ole parasta mahdollista.

Typy ja muriseva mörkö on Typystä kertovan kuvakirjasarjan toinen osa. Kirjoja on sarjassa ilmestynyt tähän mennessä kaikkiaan viisi. Olemme tyttäreni kanssa Typy-kirjojen faneja. Mielikuvituksella maustetut elämänläheiset, oivaltavat kertomukset puhuttelevat. 

Sari Airolan suloisen kuvituksen väritys on tavanomaisesta poikkeava. Kuvissa on käytetty vain muutamia värejä, ja osia kuvista on jätetty kokonaan värittämättä. Tämä tekee kuvituksesta levollisen, tyylikkään ja kiinnostavan.

On hauskaa, että kirjassa on pari aukeamaa, joilla ei ole tekstiä lainkaan. Tarinaa kerrotaan pelkillä kuvilla. Kannatan kirjoja, jotka laittavat lapsen oman mielikuvituksen liikkeelle ja herättelevät tarinankertojaa lapsessa itsessään. On hyvä, ettei kaikkea anneta valmiiksi pureskeltuna.

Typy ja muriseva mörkö

Teksti: Sanna Isto & Eppu Nuotio

Kuvitus: Sari Airola
Kustantaja: Bazar 2016

LUE MYÖS NÄMÄ:

Typy ja kelju keiju

Typy ja topakka tonttu

Lähde Eeliksen mukana perinteiselle mökkilomalle

Sille, joka kaipaa perinteistä kertomusta suomalaisesta mökkilomasta, suosittelen Tittamari Marttisen kirjoittamaa ja Anne Peltolan kuvittamaa kirjaa Eelis mökillä (Tammi 2006).

Kirja kertoo pienestä Eelis-pojasta, joka lähtee kesäloman viettoon mökille vanhempiensa ja serkkunsa perheen kanssa. 

Talven ajan tyhjänä olleesta mökistä löytyy hiirten aiheuttamia yllätyksiä, mutta kun mökki on saatu siivottua, päästään varsinaiseen lomanviettoon.

Leppoisa ja yllätyksetön tarina kuvailee tapoja kuluttaa aikaa mökillä. Veistetään pajupillejä, heitetään tikkaa, ongitaan, saunotaan, soudellaan ja käydään tervehtimässä lehmiä. 

Syödään kalasoppaa, jäätelöä, mansikoita, muurinpohjalettuja ja nuotiolla käristettyjä makkaroita. Otetaan valokuvia ja muistellaan vanhoja aikoja. 

Uidaan, pyöräillään, keinutaan riippukeinussa, käydään latotansseissa ja toivotetaan yllätysvieraat tervetulleiksi.

"Äidit ja isät tulivat nauraen tervehtimään yllätysvieraita. Veneiden lastina oli tätejä, setiä, enoja ja serkkuja. Iiris ja minä emme tunteneet juuri ketään, mutta he kaikki tunsivat meidät. Heillä oli mukanaan teltat, makuupussit ja aurinkovarjot. He jäisivät yöksi tai koko viikoksi."

Lomalla ihmisistä tulee esiin toisenlaisia puolia. Välillä aikuiset heittäytyvät taas lapsiksi ja irroittelevat oikein kunnolla. Kinastelultakaan ei vältytä. Varsinkin isillä on tapana kinata siitä, kumpi on parempi milloin missäkin.

Suomen suvi näyttää kaikki puolensa. Välillä paistaa aurinko ja välillä sataa. Sateella voi juosta ulkona uimapuvussa tai koluta ullakkoa ja löytää aarteita.

Kirja sai minut vähän haikealle mielelle. Perheellämme ei enää ole mökkiä, minne mennä kesällä. Ei ole enää paikkaa, missä tavata luontevasti sukulaisia. 

Tyttäreni painosti talvella melkoisesti, että pääsisi kesällä mökille. Kirja muistutti hänelle kuitenkin, ettei mökkielämä ole ihan silkkaa auvoa. 

Kaksi pahinta vastusta mökkeilyssä ovat hyttyset ja huussi. Itse olen pahasti yliherkkä hyttysenpistoille, ja siksi mökkiloman jälkeen paluu kaupunkiin on aina ollut valtava helpotus.

Siinä missä kirjan tarina on melko perinteinen, kuvitus on vähän kokeellisempi. Kuvittaja Anne Peltola on päässyt iloittelemaan toteuttaessaan kuvia kollaasitekniikalla. Pääsääntöisesti kuvitus on hauska ja onnistunut, mutta paikoin eri kuoseja on samassa kuvassa melkeinpä liian ylenpalttisesti.

"Kesässä on parasta se, kun pääsee mökille, eikä sitä hauskuutta pilaa edes Vessahirviö. Meidän kesä tuoksuu ruusuille ja letuille, ulpukoille ja kävyille, havunneulasille ja kuumalle hiekalle."

Mille sinun kesäsi tuoksuu? Onko mökkeily välttämätön osa kesääsi?


Tittamari Marttinen: Eelis mökillä
Kuvitus: Anne Peltola
Kustantaja: Tammi 2006

Hyvää juhannusta!

Käki se korven rannasta kukkuu

kuten mittymaarina aina,

sinisellä oksalla sinisessä salossa,

kun ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii

ja eelläni näyttää tietä:

no etkös, tili lili, etkös, tuli luli,

mittymaaria vietä!

— Larin-Kyösti —

Majakkasaarella jännitetään juhannusta

Juhannus lähestyy. Majakkasaarta asuttavien tonttujen juhlavalmistelut häiriintyvät, kun rantavedestä löytyy märkä kirjekyyhky. Kyyhkyn kantamasta, osin veden huuhtomasta viestistä tontut päättelevät, että jotain kamalaa tapahtuu pian.

Pirkko Vainion luomien tonttujen joulunalusaikaa seurattiin kirjassa Majakan jouluvalo (Lasten Keskus 2014). Vuotta myöhemmin ilmestyneessä kirjassa Majakan oudot vieraat (Lasten Keskus 2015) odotetaan juhannusta.

Ennen juhannusta majakkasaari on siivottava perusteellisesti. Rannat on putsattava aaltojen tuomista roskista, ajopuista ja levälautoista. Meri on tuonut saarelle tarpeeksi puuta juhannuskokkoa varten.

Iloinen puuhastelu muuttuu pelokkaaksi varautumiseksi, kun tontut selvittävät kirjekyyhkyn kantamasta kastuneesta lapusta seuraavan viestin:

"Me tulemme ju-han-nuk-se-na.

Mukanam-me on... noita... se syö... kanat... ja siat

...koita keksiä... apua.

T. Masukkaat."

Tieto outojen vieraiden tulosta kääntää valmistelut uuteen suuntaan. Eläimille on rakennettava suojat. Samantien väsätään kokkopuista häkki, jonne noita voidaan teljetä.

Juhannusaattona tontut kattavat pihalle notkuvan pitopöydän. Sen runsaat antimet toivottavasti tyynnyttävät mystiset masukkaat.

Kun majakkasaarelle sitten saapuu moottorivene, käy ilmi, että tontut ovat tulkinneet kastuneen viestin aivan väärin.

Juhannusaterialla tunnelma onkin iloisen vapautunut. Syödään hyvin ja kerrotaan hauskoja tarinoita. Noitaa varten rakennetusta häkistä saadaan komea kokko.

Pirkko Vainion suloiset kuvat jaksavat aina viehättää minua. Kuvitus on mukavan vaihteleva. Värikuvien välistä löytyy mustavalkoisia tai vain osin väritettyjä kuvia sekä sarjakuvamaisia elementtejä.

Juhannus majakkasaarella olisi joskus hieno kokea. Tänä vuonna me pysymme kotosalla, mutta mikäs tässä on ollessa, kun sireenit kukkivat, ja luonto on vihreimmillään.

Hyvää juhannusta kaikille!

Pirkko Vainio (teksti ja kuvat): Majakan oudot vieraat

Kustantaja: Lasten Keskus 2015

Kesä ja kärpäset kuuluvat yhteen

Täytyy antaa kaikki kunnia Nelli Hietalalle, joka on saanut aikaiseksi kokonaisen kirjan jostakin niin pienestä ja vähäpätöisestä aiheesta kuin kärpäsestä — tai tarkemmin ottaen erään tytön ja kärpäsen suhteesta. Kirjan nimi on Kerttu ja kärpänen ja sen on kuvittanut Sari Airola, yksi lempikuvittajistani.

Kerttu ei pidä ötököistä. Hän herää eräänä kesäaamuna yksin kotona. Isä on pihalla ruohonleikkuupuuhissa. Kärpänen pörräilee Kertun ympärillä ja seuraa tätä aamupalalle. Kerttu on alkuun varautunut, mutta ystävystyy ennen pitkää pienen kärpäsen kanssa. 

Ystävykset lähtevät ulos katsomaan Kertun rakentamia hiekkalinnoja, joista tulisi kärpäselle komea asumus. Mutta onko kärpäsestä loppujen lopuksi lemmikiksi?

"– Isä, Kerttu kiljui. – Tule auttamaan!
 Isä sammutti ruohonleikkurin, mutta ei suostunut auttamaan kärpäsen etsimisessä.
 – Pikku höpsö, isä taputti Kerttua päälaelle, – sellaisia kärpäset ovat: ne lentävät tiehensä, kun niitä huvittaa. Ei niiden kanssa voi ystävystyä."

Mahtaako isä olla oikeassa pessimismissään?

Hietalan kertomus on viehättävä tuokiokuva eräästä arkisesta päivästä. Se muistutti mieleen tapahtuman omasta lapsuudestani, jolloin eräänä kesäpäivänä maalla ystävystyin itsekin kärpäsen kanssa. Harryksi ristimäni kärpänen viihtyi luonani, kun istuskelin keinutuolissa lukemassa ja kirjoittamassa. Se istui polvellani ja surisi korvani juuressa. Ehkä tuon oman kokemukseni vuoksi ihastuin täysillä tähän kirjaan.

Tyttäreni S piti myös kirjasta. Tarkkanäköisesti hän huomasi, että kuvittaja on sama kuin Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittamissa Typy-kirjoissa. Kuvitus on valloittava. Kuvista voi bongata myös muita ötököitä kuin kärpäsiä.

Kirjan viimeisellä sivulla on faktatietoa kärpäsistä. Tiesitkö, että kärpänen maistaa jaloillaan? Jos sen jalat ovat likaiset, makuaisti ei toimi. Itselleni oli uutta, että kärpänen pystyy lentämään myös takaperin. 

S piti eniten ehkä juuri tästä inforuudusta. Varsinaisessa tarinassa paras kohta oli hänen mielestään kuulemma se, kun Kerttu etsi kärpästä, mutta "[k]ärpäsestä ei ollut jäljellä kakkaakaan."

Tänä keväänä Kertun tarina on saanut jatkoa. Uudessa kirjassa Kerttu ja murkku (Karisto 2020) Kerttu tekee tuttavuutta muurahaisen kanssa.

Nelli Hietala: Kerttu ja kärpänen
Kuvittanut: Sari Airola

Kustantaja: Karisto 2017

  

Sopivatko kirjat ulkoleluiksi?

Kuusivuotiaani on viime aikoina innostunut viemään kirjoja ulos. Tällaiseen vuodenaikaan hän viettää lähes kaiken vapaa-aikansa ulkona, joten on luonnollista, että leikkihuoneesta valuu ulos milloin mitäkin tavaraa. Erityisesti kirjat saavat sydämeni pamppailemaan. Tavarat nimittäin tulevat yleensä takaisin aika likaisessa kunnossa.

— Mitä sulla on siellä kassissa? kysyn, kun tytär hiipii salailevan näköisenä kohti ulko-ovea.

— Kirjoja, hän tunnustaa.

— Kulta, me olemme puhuneet tästä. Älä vie kirjoja ulos, yritän sanoa.

— Mä vien vain viisi.

— En ole tyytyväinen, huomautan. — Mihin sä niitä oikein tarviit?

— Mä leikin kotia, tytär sanoo ja jatkaa: — Eikä kotia voi olla ilman kirjoja. Mutta mä lupaan, mä vien vain viisi.

Vastaus on niin hellyttävä, etten pysty kieltämään. Tuntuu, että olen onnistunut ainakin yhdessä kasvatusperiaatteessani: kotia ei voi olla ilman kirjoja.

Silti joka kerta, kun näen kirjojen menevän ulos ovesta, tunnen pientä kauhua. Olen varma, että nyt kirjat menevät pilalle.

Ikkunalauta saa toimia kirjahyllynä. Kirjoja on muuten kuusi.

Toisaalta on kuitenkin kiva, että kirjoille on käyttöä, eivätkä ne seiso vain hyllyssä pölyä keräämässä. Ja kun naapuruston muut lapset näkevät kirjoja ulkona, hekin haluavat selailla ja lukea niitä. Joskus lainatakin. Se on loistavaa, sillä tavoitteeni on jakaa kirjojen iloa kaikkialle ympärilleni!

Yhden kirjan tytär jo lahjoitti ystävälleen, joka ihastui siihen. Se ei haitannut minua yhtään, sillä kirja sopi pari vuotta nuoremmalle ystävälle paljon paremmin kuin kuusivuotiaalleni.

Vievätkö sinun lapsesi kirjoja ulos? Onko se sinusta ihan ok?